Jos
edellinen postaus käsitteli (toivottavasti) harvinaista tilannetta, jossa rahat
ovat lopussa, käsitellään tänään sitä, miten moiselta voi välttyä ja miten
yleensä organisoida taloutta, vaikka rahat eivät missään vaiheessa
loppuisikaan. Moni keski- ja hyvätuloinenkin usein ihmettelee, mihin kaikki
rahat ovatkaan taas hävinneet. Syy löytyy usein lyhytjänteisestä
taloussuunnittelusta (kutsutaan äärimuodossaan tuhlaamiseksi...) - rahaa
käytetään hulppeasti silloin kun sitä on, eikä sen kohteista (tai
vaihtoehdoista) olla aina niin tietoisia.
Talouden
organisoinnin pitkäjänteisimmän ja samalla parhaimman (ja työläimmän)
vaihtoehdon tarjoaa henkilökohtaisen kirjanpidon aloittaminen. Se voi olla
excel-taulukko, maksettu ohjelma tai ruutuvihko, mutta ideana on merkitä tulot,
kiinteät menot ja vaihtuvat menot. Kun on pitänyt vuoden omaa kirjanpitoa,
tietää aika pirun tarkkaan, mitä mihinkin milloinkin menee. Helpommin sanottu
silti kuin tehty. Kirjanpito kuitenkin mahdollistaa oikeaan tietoon perustuvan budjetin laatimisen. Siitä enemmän kohdassa
"tulojen jakaminen osiin".
Säästäminen
on suosittu aihe talouden organisointiin liittyen. Suomalaiset ovat 90-luvulta
lähtien tottuneet kuulemaan kaikkialta ja kaikentasoista "kyllä
säästäminen kannattaa" -julistamista. Ei siinä mitään vikaa tietenkään ole
- säästäminen ei pääsääntöisesti ketään vahingoita. Ongelma on siinä, että
säästäminen perustuu ajatukseen "menojen vähentäminen on
kannattavampaa/helpompaa/järkevämpää kuin tulojen lisääminen". Helppoa
menojen vähentäminen on erityisesti silloin, kun tulot ovat jossakin keskitason
tietämillä. Vaikeaa se on silloin, kun raha ei riitä muutenkaan. Itse näkisin
oman taloudenhoidon parempana lähtökohtana seuraavan:
Olen selvillä menoistani ja käytän
varallisuuttani viisaasti, kuitenkin samalla pyrkien kasvattamaan tulojani.
Tulojen
kasvaminen antaa lisää pelivaraa. Harva pistää vastaan ylimääräistä rahaa,
kunhan sen ansaitsemisen ehdoista päästään yhteisymmärrykseen. Käsittelemme
tulevissa työn organisointia koskevissa postauksissa lisätulojen hankintaa,
mutta on aivan selvää, että tuloja voi hankkia myös sen leipätyön lisäksi.
Alla
joitakin huomioita, jotka liittyvät pitkäjänteiseen talouden suunnitteluun:
Ekosäästäminen: Jos et ole vihreitä aina äänestävä, vuokralla
asuva, alle kolmekymppinen sinkku pääkaupunkiseutulainen, olet törmännyt siihen
faktaan, että keskimäärin suomalainen ihan tosissaan ja oikeasti tarvitsee
todella usein henkilöautoa. Samoin hän tarvitsee ihan tosissaan lämpöä, vettä,
sähköä ja valoa asuntoonsa. Ja edellä olevat välttämättömyydet maksavat
(veroteknisistäkin syistä) aika paljon rahaa. Niissä on siis pitkän aikavälin
suhteen mahdollista säästää melkoisia summia - mutta tämän täytyy tapahtua
mielestäni muiden seikkojen kuin elämänlaadun kustannuksella. Tapakoulutus
esimerkiksi auton käytön suhteen laskee käyttökuluja arviolta 10-20%
vuositasolla: lapset/aikuiset kävelkööt/pyöräilkööt itse hyvässä säässä alle
kahden kilometrin hupi/ostosmatkat; auton esilämmitys talvella käyttöön;
kuntokuurin yhdistäminen säästämiseen eli pyörällä/kävellen (kevät/kesä/syksy)
vähintään kerran viikossa töihin/harrastukseen tms. sopivan matkan päässä
olevaan kohteeseen - ja niin edelleen. Pitkäjänteisesti suunnitellen erilaiset
ekoteot muuttuvat monipuolisemmin hyödyttäväksi teoiksi ja säästävät rahaa.
Samoin asunnossa on erittäin helppoa sammuttaa
valoja, miettiä lämmitystä ja elektroniikan käyttöä sun muita asioita.
Molemmissa säästön huomaa vasta pitkällä aikavälillä (se kirjanpito auttaa taas!),
joten motivaation ylläpitäminen ei ole helppoa.
Lehtitilaukset: Yleensä organisoinnin
kannalta lehtien kestotilaus on paras mahdollinen vaihtoehto. Keskinkertaiset
tilaajalahjat, uusinnat, ihanat puhelinmyyjien kanssa käydyt keskustelut ja
niin edelleen kannattaa vaihtaa omien suosikkilehtien jatkuvaan tilaukseen (jos
oma kassa antaa myöden). Tällöin laskutus on tasaista ja ennakoitavaa ja lehdet
tulevat silloin kun pitääkin. Tarjoushaukalle tai penninvenyttäjälle kestoilu
ei sovi, mutta molemmissa tilanteissa täytyy olla huomattavasti kestotilaajaa
tarkempana (siis jos välittää rahoistaan tai siitä, että lehti yleensä tulee
postilaatikkoon). Sanomattakin lienee selvää se, että irtonumero-ostaja maksaa
tilaajien lehdistä melkoisen osan. Irtonumerot sopivatkin niihin tilanteisiin,
jossa omia suosikkeja ei ole (ja vielä pahempaa, postipoika kantaa kotiin
kalliita lehtiä, jotka menevät lukemattomana lehtikeräykseen tai vieläkin
pahempaa, johonkin kotia tukkimaan - Aku Ankka taitaa olla siitä klassikko,
että sitä tulee talouksiin, jossa sitä ei kukaan lue, mutta ei myöskään kukaan
pysty heittämään pois).
Luottokortti: Luottokorteilla maksaminen
on kortin käyttämisen aina vain lisääntyessä kasvanut myös Suomessa
räjähdysmäisesti. Silti Suomessa myös maksetaan luottokorttilaskuja harvinaisen
suurilla lyhennyksillä (80% tai jopa 100%). Luottokortti on mainio tapa maksaa
erilaista ekstraa ja luksusta, kunhan pysyy kärryillä käyttämästään limiitistä
(jota ei kannata nostaa yleensä n. 1 kk omien tulojen summaa korkeammaksi). Ja
lyhennys voi olla pienempikin - jos luottokorttilaskuun menee muutamia euroja
kuluihin ja korkoihin kuukaudessa, niin mitä väliä sillä on? Talouden
organisointi on pikemminkin mukavan tilanteen ja johdonmukaisuuden hakemista
kuin jatkuvaa pihistämistä ja sentinvenytystä. Luottokorttilaskun suuruuden voi
miettiä omalla tuntumalla: jos lyhennys jatkuvasti kirpaisee, on joko lyhennys
liian suuri tai luottovelkaa liian paljon.
Ruokakassa: Suomalainen käyttää
keskimäärin 2200 euroa ruokaan vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että neljän
hengen perheen keskimääräinen ruokalasku kuukaudessa huitelee jossakin 750
euron tietämillä. Tästä luvusta voi oman massipussin syvyyden mukaan laskea
itselleen ja perheelleen sopivaa kuukausikulutusta. Ideana on nimittäin se,
että ruokakassa siirretään muista rahoista erilleen. Hyödyt ovat suuret:
rahanmenossa pysyy kärryillä, puolisoiden väliset eroavaisuudet tasottuvat,
ruokaan on "aina hyvin rahaa" ja niin edelleen. Toteuttaminen
tapahtuu fyysisesti (tai lähes fyysisesti), eli rahoja varten hankitaan
erillinen lompakko tai erillinen kortti (erilliseltä tililtä), johon rahaa
tasaisesti nostetaan tai laitetaan. Kauppojen etukorttien rinnakkaisversiot voi
tilata vaikka lasten nimiin ja sijoittaa "kauppakukkaroon", jotta
myös ne ovat saatavilla. Summaa voi kasvattaa tai laskea sen mukaan, mitä
kuukaudessa keskimäärin menee. Ruokakassa mahdollistaa sen, että kaupassa voi
tehdä kerralla myös suurempia ostoksia. Ruokakassa ei kestä kaikkea: alkoholi-
ja tupakkatuotteet kannattaa ostaa sen ulkopuolelta, samoin kuin vaatteet,
elektroniikka ja niin edelleen.
Tulojen jakaminen osiin: Perustuu
ruokakassan ideaan, eikä ole kovin hankala toteuttaa (etenkään, jos on hieman
enemmän tuloja jaettavaksi). Jakaminen kannattaa perustaa siihen, mitä itse rahoiltaan ja elämältään haluaa, ei
siihen, mitä sijoitusneuvoja suosittelee. Silti perustana on prosentuaalinen
jakaminen, esim. 50 % ruokaan ja elämiseen, 20 % enemmän tai vähemmän
pakollisiin ostoksiin ja laskuihin, 20 % huvitteluun ja muuhun hauskaan ja 10 %
sijoitukseen, säästöön, hyväntekeväisyyteen tai johonkin vastaavaan. Jakamalla
tulojaan tekee itselleen palveluksen: toisaalta tiettyjen osioiden kohdalla
korvamerkityllä summalla "täytyy tulla toimeen", toisaalta monesti
käy niin, että rahaa jää yli ja sen voi käyttää johonkin muuhun, joka tuplaa
huvin. Prosenttijakaumaa voi edesauttaa perustamalla tilejä, nostamalla
käteistä tai pitämällä kirjaa. Pikkutarkoille on olemassa paljon
englanninkielisiä personal finance ohjelmistoja
ilmaiseksi tai maksusta, mutta ilmankin pärjää. Jakaminen auttaa säästötavoitteissa,
mutta myös kulutuksessa: eräs henkilö siirsi (melko vähäisestä) palkastaan aina
50 % säästötilille ja oli jatkuvasti "rahapulassa", kärsien
tilanteesta jo melkoisestikin, koska säästötilillä ei ollut edes selkeää
tavoitetta, mutta henkilö piti sitä koskemattomana.
Take awayt, ulkona syöminen ja vastaavat:
Pitkäjänteisyys näyttäytyy talouden organisoinnissa myös toiseen suuntaan. Jos
tapana on napata latte tai syödä pizza, kertyy tavasta pitkällä aikavälillä
rasite taloudelle. Eräs tuttavani, toimistohenkilönä työskentelevä
keskipalkkainen kaupunkilainen, käytti lounastamiseen ja kahvitteluun
keskimäärin 350 euroa kuussa. Pullan mutustamisen muiden haittojen lisäksi
herkuttelusta ja hyvästä seurasta pakonomaiseksi paheeksi muuttunut tapa
aiheutti siis vuositasolla melkein 4000 euron kulut. Yksittäisten, tavaksi
muuttuneiden ostojen ja hankintojen luonnetta kannattaa miettiä ja pohtia
niistä saatavaa iloa ja nautintoa.
Pitkäjänteisyys
talouden hoidossa ei siis saa tarkoittaa sentinvenyttämistä/pihiä elämäntapaa
(ellei sellaisesta erikseen nauti), vaan pohjimmaisena tarkoituksena on pitää
rahaa varalla yllättävien kulujen suhteen - ja näihin yllättäviin kuluihin voi
laskea yhtä hyvin äkilliset lääkärikulut kuin yllättävän halun juoda hyvää
shampanjaa.
Älä organisoidu tällaiseksi...
...vaan pyri tähän:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti